|
Tottelevaisuuskoulutus (TOKO)
Sana TOKO on lyhenne tottelevaisuuskokeesta, mutta yleisemmin TOKO:sta puhuttaessa tarkoitetaan tottelevaisuuskokeeseen tähtäävää harjoittelua. Tottelevaisuuskokeessa pyritään tietyillä liikkeillä mittaamaan koiran ja ohjaajan yhteistyön sujuvuutta sekä koiran nopeutta ja halua tehdä.
Tottelevaisuuskoulutuksissa koulutusohjaajat opettavat koiranomistajia kouluttamaan ja tulkitsemaan koiriaan. Ryhmiä löytyy vasta-alkajista TOKO:ssa jo kilpailleisiin koirakoihin. Ryhmiä pyritään jakamaan myös omistajien tavoitteiden mukaan, jotta kaikki saisivat tavoitteittensa mukaista ohjausta. Oppimisen ohella koulutuksissa on tärkeää, että sekä koirilla että ihmisillä on hauskaa yhteisen harrastuksen parissa!
Tottelevaisuuskoulutuksiin ovat tervetulleita kaikki koirat ikään, rotuun tai koulutustaustaan katsomatta. Tottelevaisuuskoulutus tähtää ensisijaisesti koiran hallittavuuteen ja opettamiseen niin, että sen kanssa on helppo elää. Jos koiran tottelevaisuudelle asetetaan lisävaatimuksia tai koiran kanssa työskentelystä halutaan yhteinen harrastus, tarjoaa tottelevaisuuskoulutus mahdollisuuden myös tähän.
Vuosaaren koirakerho pyrkii tarjoamaan jäsenilleen mukavan harrastuksen – kaikkien ei siis tarvitse tähdätä huipulle. Useilla koulutuksiin tulevilla on tavoitteenaan perustottelevainen koira, mutta monet innostuvat jatkamaan kouluttamista myös pidemmälle.
<<<Takaisin
|